torstai 27. maaliskuuta 2014

Nyt se on totta

Pikailmotus!

Tänään 27.3.2014 laitettiin paatti mereen. Tää on ennätys!
Mökille ei vielä menty. Maanantaina ehkä käydään pikareisus. Tulevana viikonloppuna on muuta puuhaa, josta on sovittu jo aikasemmin. Pakko, ihan pakko siirtää mökille menoo. Mutta, onhan tässä vasta mökkikausi edessä. Jess!

Ja tiätysti se todistusaineisto:


Siinä se Santtu lepää, omassa "pilttuussa".

Terkuin mie!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Hauskat haut

Moni on laittanu postausta noista hauskoista hakusanoista. Mäki joskus niitä oikeen keräsin, mutten sit kuiteskaan laittanu näytille. Tässä on ollu pitkän aikaa bloggeris "jotain" kummallista, kun se ei ole näyttäny kun pari kolme sanaa. Voiko olla, ettei mun blokiin olla tultu muilla hakusanoilla, tiedä sitä sitte.

Nyt katoin jälleen noi haut ja päätin ne laittaa esille.

Mutta sitä ennen...


Ei vielä tänään, mutta jo HUOMENNA, paatti veteen :




Isäntä kävi kattomas, miten on jäiden laita. Heikkoo on, mutta meidän paatin paikka vielä ohkosella jäällä (tossa aisan oikeella puolen). Odotetaan huamiseen ja sitte!!!


Tälläsillä on tultu mun blokiin:

ganesa norsun pää                                  - olen tästä kirjottanu

karin havupuu uutejuoma kokemuksia       - jees, olen käyttäny kauan, on kokemuksia

kenkämessut                                          - ollaan käyty, monesti

lauri ketonen                                           - kukas tää on, ei kuulu mun kinkeripiiriin

mariskooli                                               - oon kai kirjottanu, tai ainaski kuvannu

mikä biisi                                                - ei oo pitkä aika kun laitoin yhen biisin linkittäen



Terkuin mie!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Uusi asukas

Kesä tekee nyt kovalla vauhdilla tuloonsa. Tässä siitä todistetta. Kuva otettu lauantaina 22.3.




Niin joo, ei tää meille muuttanu. Tää oli vaan pakko laittaa tähän, ettei mee "kesäuutinen" hukkaan.

Mutta joo. Meille on muuttanu toistaseks uus juttu. Se tuli meille pitkäaikaseen hoitoon. Omistajat ei siihen lopullisesti kyllästyny, vaan toteuttaavat jotain muuta sen tilalle. Ai että ompas melko kylmäveristä touhua!!!

Noo... miten sen ny ottaa. Mä ainaski tykkään tälläsestä vaihtoehdosta ihan sikana. Näitä kun ei hanki mistään löytää, saatikka saada kohtuuhinnallakaan.

Päästän teidät jännityksestä. Tässä se on, ihan meilletulleessa kuasissa:






Mulla on suunnitelmia tälle, väri pysyy, koska se on aikas alkuperänen ja ku tää on vaan meillä lainas. Yks maalikerros on alla ja se on vihree, oikeestaan myrkynvihree. Mä meinaan levittää tätä mahdollisesti 120cm, vaaleet kuasit ja paljon, paljon, Paljon tyynyjä. Sit mä siinä makoilen ja lueskelen ja ja ja... siis nautin tästä ihanuudesta niin kauan ku se saa meillä olla.

Terkuin mie!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Romuromantiikkaa

Jäät ei oo viä antautunu mereltä, joten mökille ei vielä olla päästy. Eilen oli aivan mahtava päivä ja jottei päivä olis menny ihan pilalle töiden jälkeen, kun olisin lössähtäny nojatuoliin ihmetteleen ja surffaileen läppärillä,  lähdin isännän veljen ja -vaimon kanssa heille. Poikkesivat just sopivaan aikaan, juur ennen sulkemista. Meillä naisilla on ollu pikkunen ajatus, mitä touhutaan, ennen ku päästään mökkeileen ja Nyt oli mitä parhain päivä ja keli. Isäntä oli jossain seminaaris Kauttuan klubilla ja meikä olis sit vaan ollu yksin. 

Tässä oli siis alustus...

Isännän veli on ostanu vanhan tilan heidän naapuristaan ja siä on vanhat maatilarakennukset. Tarkotus on ne kadottaa (lue polttaa poroks) jossain vaiheessa. Tonttia tultaneen käyttään muihin tarkotuksiin.
Me naiset sit päätettiin mennä tekeen löytöjä ;)

Asuinrakennus on tässä:


Talo on vanha ja hirsirunkoinen. Hirret kauttaaltaan tervettä ja kuivaa. Jos joku kiinnostu hirsirungosta, niin yhteydenottoo vaan meiliin ja sovitaan purkuhommista ;) 

Mitäs sieltä sisältä sit löytykään. No, paljon sieltä on tyhjennetty, mutta me "romantikot" tehtiin silti vielä löytöjä kuvattavaks. Mennääs tupaan. Tässä tulee kuvasarjaa:







Miltäs nää vaikuttaa?

- sit tarkempaa ihastelua...

voi mikä ovenkripa...


Puisia mööpeleitä, vaatii kyllä jonkinasteista käsittelyä, jos omaan kotiin tahtoo ;) En ehkä punasena kelpuuttas.


Pikkuesineitä...






Vähä retroo:


Muistaako kukaan tällästä?


Nää ihanat ikkunalukot ja ne viä toimi, vaikkei heti uskois:



Sit viä löyty rahaa... joo, ihan oikeeta sellasta ja vanhaa:


Jä tällänen kirja, vahinko vaan, että kannet oli kärsiny jossain vaiheessa niin, ettei niitä oikeestaan ollu lainkaan. Laitan tän oikeen isona, että näätte ja kun klikkaa kuvaa, saa kait viä isommaks.


Voi, kyllä siellä oli paljon kaikkee, tässä vaan murto-osa. Lisää oli aittassa, tallissa, kahdessa suulissa ja jotain vanhassa saunassaki. Pari vanhaa rekee, ovia, ikkunoita, pulloja purkkeja ja ja ja...
- siis kaikkee mitä ny voi vanhassa asumuksessa olla. Mä tuumasin siellä talon vintillä, että mulla menis keveesti pari viikkoo, jos alkaisin selvittään kaikki laatikot, mitä niistä löytyy. Ihan vaan piänenä esimerkkinä: Onnittelukortti vuodelta 1962 ja lokakuulta. Kolme kuukautta nuarempi ku mä, siis se päiväys siinä kortissa ;)

Tällänen huippupäivä meillä oli.

Terkuin mie!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Se on poissa, mikä pahentaa

Täältä on kuulunu hiljakseen, mutta kun...
- joo, joo selityksen makua on.

Jos ny kuiteski selitän, uskoo ken tahtoo ;)

Talvikenkien ja vaatteiden varastoonlaittoo ja kohta kesä esille. No nää kiiruut on ollu töissä. Kotona, hmmmm...
Mitäs mä tähän ny sit kehitän. Suurin syy on ollu meillä kotona netin heikko toimivuus. Alakerrassa (luen töissä) tehtyjen järjestelyjen myötä langaton ei enää pelittäny ylhäällä ja meinas mennä hermo, vai onko se monikossa hermot.
Kun sain netin toimiin, surffasin kaikki tärkeet, Hups...
- onhan blogikin tärkee, mutta siis vielä tärkeemmät, eli, no joo, siis, kuiteski.
Selasin siis sähköpostit sun muut ja kun jätin koneen muutamaks minuutiks omaan oloonsa, netti meni poikki ja taas jouduin lataan sen uusiks, eli en omista hermoja kohta ollenkaan.

Hermot meinas mennä ton mun hampaaniki kans. Kerroin siitä täällä, kohdassa 21.2.

Viisuri on ollu kolme viikkoo auki porattuna. Puudutusaine allergiatesteihin pääsen vasta 10.4 ja mitäs tolle sit olis uskaltanu tehdä, ilman puudutusta. Mua sit peloteltiin oikeen urakalla tosta hampaasta ja mä sit menin ja tilasin ajan yksityiseen hammaslääkäriin. Olin siä eilen. Kerroin historian lääkärille ja siinä sit asiaa hetken pohdittuamme ja selvitellen. Lääkäri kertoi, muutaman tosiseikan. Jos olisin saanu allergiareaktion puudutteesta, olis mulle tullu mm. hengenahdistusta, kutinaa, näppyjä. Vaan ei tullu. Poski vaan turpos. Eli teoria olis, että se puudutuspiikki laitettiin liian syvälle ja läpi verisuonen. Se suoni vuoti sit hetikohta tonne poskeen ja aiheutti turvotuksen ja myöhemmin tulleen mustelman. Ja siks toiseks tää lääkäri sano, että Jos joudutaan poraan hammas auki ja jättään se myös auki, se olis ehdottomasti hoidettava tavalla tai toisella viimeistään seuraavana päivän. Mulla se oli nyt sit reilu kolme viikkoo ja olis ollu kauemminki, kun seuraava aika sille ekalle lääkärille olis vasta 3.4.
Sit tehtii toimintasuunnitelma. Kokeiltiin toista puudutetta, ensin muutama tippa kitalakeen. Ei mitään oireita, joten lisää sit vaan viisurin ympärille. Siitä alko hampaan poisto. Hammas läks ja menikö viisaus sen mukana. Mulla on silti sellanen teoria, että viisaudenhampaat estää sen syvimmän viisauden esille tulemisen :D

Kevennys:

kuva otettu 15.3-14 paattirannasta, ei vielä pääse paatilla.


Mä menen kyllä sinne allergiatesteihin, jotta saan selvyyden siitä ja jos ja kun selvii, etten ole allerginen, niin hoitovirheestä teen takuulla paperit siitä ekasta hoidosta. Lisään kaikki kivut, säryt, kosmeettiset haitat, lääkärinpalkkiot yms.yms.yms...

samma här på svenska


Tälläsiä kuulumisia länsirannikolta tänään. Sää on aurinkoinen, pikkusen pakkasta ja ensviikon lämmintä jaksoo kovasti odotetaan, että ne jäät ny sit vihdoin sulais. Mökille käy meikäläisen miäli.

Terkuin mie!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Uuuh... mikä biisi



Meikä ei yleensä jaa musiikkia, mutta tää tuli just telkusta ja jäin heti koukkuun:

kuunnella voi tästä




En mä osannu linkittää sitä muuten, mutta kai tää toimii. Koitin suoraan youtubesta, mutta siitä tuli vaan musta kuva :(

Mutta tässä on jotain... olisko se niinku jotain Tanita Tikaramin tyyliä, kenties.

Terkuin mie!

Naistenpäivänä ja jälkeen

Heti aamutuimaan päätin lähtee hakeen kukkasia, joo...
- Ymmärsin kuiteski laittaa viestiä kukkakauppiaalle ja kysyy millon se avaa, etten turhaan lähe ku matkaki on niin pitkä (olisko joku 300m).
Menin sit kuiteski kaupalle, siis omalle, ja päätin hakee kukat vasta ehtoopäivällä.

Sain kaupan kiinni ja sit suunta kukkakauppaan, isäntä tuli mukaan ja lähteis kyllä sano, ettei sit oo muuten lompakko mukana. No mulla oli, ei hätää.

Mentiin kukkakaupan tuulikaappiin ja siinä huamattiin, ettei sit pankkikortti kelpaa, käteismaksu vaan. Meinasin siitä palata takas, mutta isäntä sano, että hällä on varmaan jotain taskussa ja olihan mullaki "jotain" lompakossa...
- tai piti olla ;)

Laskettiin siinä vaivaset kolikot yhteen ja saatiin kasaan 13,80€, kyllähän niillä ny jotain saadaan, myyjäki oli positiivinen. Mulla oli oma visio, että mitä tai ainaski minkä värisiä kukkia siihen tahon. Hetken kukkakaappia tutkiessani, tein päätöksen ja komia puska siitä saatiin.
- vai mitä meinaatte:


Niin  pinkki, niin pinkkiä että...

Eikös olekki ihan mun näkönen kimppu :)

Tänään sit päätettiin lähtee ajeleen mökkirantaan, tai siis paattirantaan kattoon jäätilannetta. Kuultiin, että meidän mökkinaapuri oli eilen menny paatilla saareen. Siis PAATILLA SAAREEN!
No, ei ihan sitä reittiä mitä me kuljetaan, mutta kuiteski. Naapuri oli menny etelänkautta kattoon tuulivahinkoja. Edellisenä yönä oli meillekki tullu viesti, että saaressa on havaittu sähkökatko ja vikaa korjataan. Naapuri kerto, että oli rannassa törmänny sähköyhtiön miähiin ja ne oli saanu vikapaikan kuntoon. Miähet oli menny jalkasin siitä suoraan saareen. Oli ne kairannu pari kohtaa kattookseen jään paksuutta ja oli ollu sit kuulemma 10 cm. Meidän isäntä meinas, että oli jo hullunrohkeeta mennä sille jäälle. Onnekseen sähkömiähet pääsi yli mennen tullen.

Tässä kuvaa rannasta:


kuva otettu laiturin päästä etelän suuntaan, sula on jo ihan vieres.

siinä rannalla on naapurimökkiläisen paatti, jolla se oli saares


Kyllä on komiaa, kohta ei oo jäistä tiatokaan ja päästään paatilla mökille. Tulee kyllä ennätys mökkikauden avaukseen tänä vuanna. Vaikka tulis viä "takatalvi", ni ei meri enää jäitä kehitä, siis sellasia, että ne olis esteenä paatittelulle. Se on meinaan luvannu tulevalle viikollekki 5-7 astetta lämmintä ja täälä tuulee sen verran, että loputki jäät saa kyytiä.

Jään sulamisia ootellessa.

Terkuin mie!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kymmenen kuvaa kesään

On tää niin kummallista...
- koko perjantaipäivän 28.2 tiesin, että on kuun viimenen.
Tiesin sen siitä, että on esikoiseni synttärit.
Tiesin sen siitä, että pitää ottaa kaupalla kuukausiraportti.
Tiesin sen siitä, että on Kalevalanpäivä.
Tiesin sen siitä, että Suomenliput liehui lipputangoissa (tyttäreni syntymäpäivän johdosta siis ;) )

Ja miten sitten kävikään...
- en muistanu ottaa sitä kuukauden viimesen päivän kuvaa!

No, eipä kelit muuttunu onneks yön aikana, eli siitä ei tullu mitään vahinkoo. Ainoo oli se, ettei nyt sit ollu niitä siniristilippuja ässän saloissa.

Mennään nyt sit kattoon ne kuvat.
- eli ensin tammikuun viimenen:

MEILLÄ OLI TALVI :D
Siis, ISO oli...

Helmikuun vimppa (toisin sanoen maaliskuun eka):

MEILLE TULI KESÄ :D
Tänään on tullu aika-ajoin räntää, joka kyllä sulaa samalla, eli ei tarvii auramiähenkään ottaa raktoriaan tallista meidän pihojen takia ;)

Terkuin mie!

JK: meillä ei kotona toimi netti, ei oo toiminu muutamaan päivään, joten olen tässä vähän toistaitonen näitten postauksien kanssa. Mutta eiköhän tässä viikon sisällä tuu jotain tapahtuun senki suhteen.