Koiran elämää

Olen josain vaiheessa kertonu tosta meidän koiruudesta jotain...
- nyt vois kertoo vähä enemmän.

Ivy, meidän sekarotunen perheenjäsen, on alkujaan Viron löytökoiria. Hommattiin se vuanna 2006 Pelastetaan koirat Ry:n kautta. Ivy oli Suomen puolella sijaiskodissa, missä me nähtiin ekan kerran.
Ivy tuli meille sit muutaman viikon kuluttua ekasta tapaamisesta. Ivyllä oli ollu pennut löytöelänkodissa ja vattan pualelta sen viä havaitti. Ivyn iäks oli arveltu 2-3 vuatta, mutta eläinlääkäri täälä Suomen puolella arveli sen olevan vasta 1- vuatias ja saaneen pennut ekoista juaksuistaan. Ivy oli tosi leikkisä, jopa niin leikkisä, ettei aina erottanu palloo kädestä touhuissaan. Me opetettiinki lapset oleen sen kans leikkiessään varovaisia, ettei sattuis vahinkoja.

Mökille pääsy on ollu Ivylle aina elämys. Aina ku paatilla saareen ollaan menossa, Ivyn pitää päästä hyppään mereen ennen rantautumista ja se ui rantaan. Mökillä se saa olla vapaana ja vartioida meitä, tai voiko sitä vartioimiseks sanoo :)
- mereltä saa kuka tahansa tulla, mutta jos mettän suunnasta joku tulee, ni sillon lähtee Ivystä ääntä. Haukku on voimakasta ja pelästyttää kyllä luvattomat kulkijat. Ivy pysyy hyvin omalla tontilla vaikka välillä lähtee ampasten härnäävän oravan perään. Rajalla se toppaa ja palaa pihaan takas.

Ruuan suhteen Ivy ei oo ollu koskaan nirso. Alkuun meidän oli opetettava se syämään koiran ruakaa. Mialuummin se söi perunankuaria ja ruuan tähteitä. Suurta herkkua on ollu meren rannasta löytyvät piänet simpukat. Niitä se aina kaivelee kivien alta ja rouskuttaa ne suihinsa. Alkukesästä, ku männyt on oikeen pudottanu siitepölyynsä pitkin rantoja, Ivy nualee sitä. En tiä mitä herkkua mahtaa olla koiran suuhun.

Koskaan ei oo tarvittu eläinlääkäriä Ivyn takia, eli terve koira se on ollu. Ivy on nyt sit ainaki 12 vuatias, jollei vähä vanhempiki.

Tammikuus sit tuli eka ongelma. se sai kovan ripulin ja lääkärin oli pakko lähtee. Diaknoosina oli paksunsuolen tulehdus. Lääkekuuri siihen saatiin ja kyllä se kuntoon tuli. Jonki ajan kuluttua Ivy sai uudelleen ripulin ja saatiin se hoidettua maitohappobakteereilla. Nyt on vatta menny sellaseen kuntoon, ettei voi enää antaa muuta ku kana-riisi ruakaa.

Viime perjantaina Ivy oli kumman nuapee ku tulin töistä, ei jaksanu korvat pystyssä odottaa ruakaansa, makas vaan. Hissun kissun tuli kupilleen, söi ja meni takas maate. Illalla ku oltiin viämäs sitä pissalle, sen takajalat ei ottanu kantaakseen ja sillä näytti olevan kovasti kipuja. Aateltiin, ettei aamua näe...
- eikä mitä, ku aamu tuli, koira oli taas oma vilkas ittensä. Päätin kuiteski viedä sen lääkäriin. Lääkäri sitä tutki ja tutki ja tuli lopuiks siihen tulokseen, että Ivy on tullu vanhaks. Kipulääkettä se määräs kuuriluantosesti ja nyt vaan sit hoidetaan vanhusta sen mukaan ku elinolot sallii.

En tiä sit miten kesällä mökillä...

- Ivyn suurta herkkua on ollu saada syödä affenen päitä ku miähet kaloja perkaa ja aina on ollu isoja luita kaluttavana. Jos ny vatta ei enää niitä kestä, ni taitaa olla ainoo herkku sit vaan "huilun tuhti". Huilun tuhtia Ivy on aina saanu isännän veljeltä makupaloiks, ku ollaan heidän mökillä kyläilty. Ei siinä mitään, hyvää makkaraa se on :)

Tällä hymyllä Ivy- mummeli teitä tervehtii :)

Näihin miätteisiin...

T: anne