sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Mitäs kaikkee onkaan ollu

Alottaisko vaikka Ystävänpäivästä 14.2.

Me saatiin kutsu isännän sukulaispojan Tohtorinväitöstilaisuuteen Tampereelle. No, tiätystikkään me ei päästy varsinaiseen väitöstilaisuuteen töiden takia, mutta illalla oli mahdollisuus osallistua vastaväittelijän professori Cesare Pautasson kunniaksi pidettävään väitöskaronkkaan.
Paikkana oli upea Ravintola Finlaysonin Palatsin Talvipuutarha.

kuva google kuvahaku

kuva google kuvahaku
Kuvat on ny netistä bongattuja, koska juhlan luonteelle ei sopinu alkaa räpsiin kuvia tähän tarkotukseen.
Ihmettelin kovasti, kun en ollut tiennyt kyseisestä rakennuksesta mitään, vaikka syntyperänen tamperelainen oonki. Historiaa siellä tutkiessani, sain kuulla että rakennus on ollu Finlaysonin johtajien yksityisasuntona vuoteen 1979. Tämän jälkeen se tehtiin tehtaan kokous- koulutus ja edustustiloiksi. Ravintolakäyttöön palatsi ja pihapiiri tuli 1980- luvun puolivälissä, eli silloin ku meikäläinen lopulta muutti pois Tampereelta.
Eli ei ihme, etten tiänny koko paikasta mitään.

Mutta siis, iltagaala oli puhutteleva ja juhlallinen.

Viikonvaihteessa poikettiin vielä tukkureisulla Tammertukussa ja ...
- no, neljä kärryllistä tehtiin ostoksia ja  kävin kualaamassa sisustusjuttuja, mutta mun makuuni siä ei kauheemmin ollu. Tässä pääosin:



Toi valokuvatikapuu oli aikas hauska.

18.2 kävin sit jännittämässä sairaalassa kokeitten tuloksia ja ilokseni voin kertoo, että meikä on terve. Tai no...
-siltä osin joo.

21.2 menin hammaslääkäriin viisurin vihottelun takia ja se homma ei menny niinku strömsöössä. Ensin kuvattiin, mutta kuvaan ei saatu koko juurta. Sit laitettiin puudutus, joka sattu aivan hitoosti poskeen. Site alettiin poraan ja se ny ei sattunu yhtään, haju oli karsee...
- mahtoko mennä osa leukaluutaki, eli hammas avattiin tuulettumista varten.
- sit nousin tualilta ja poski alko turpoon aivan kamalasti... aattelin että mie romahan ny just!
Sain allergialääkkeen ja menin odotushuoneeseen odottaan...
- että reaktio laukee.
Ei lauennu, sain toisen allergialääkkeen ja poski oli niinku olisin tennispallon syäny. Site mentiin kysyyn jos yleislääkäri laittas kortisoonipiikin, mut hää ol lähteny kotii ja hoitajat kiältäyty mahdollisen sydämmenpysähyksen takii. Sit hammaslääkäri pamautti mun reiteen kaks lasten adrenaliinipiikkii (ku ei ollu aikuisten piikkiä yhtään saatavilla). Site soitettiin ambulanssi ja mua viätiin Poriin sairaalaan. Ambulanssis sain sit kortisoonin suaneen ja mua seurattiin siinä piuhoissa, että mitä tapahtuu. Sydän hakkas ku lampaan saparo. Pulssi huiteli 98, verenpaineet 197/98. Onneks oli ensiapuhenkilö kädes kii :)

Siä sairaalas mua sit tarkkailtiin kuutisen tuntii ja laitettiin lääkereseptien kans kotiin, poski paksuna ja alkava mustelma sinertäen.

Nyt viisuri on aukiporattuna suus, poski mustansininen ja paksu. Huamenna pitäis mennä omalääkäriltä pyytään puudutusaine-allergiatesteihin lähete, kun tolle hampaalle ei tehä mitään ennen ku saadaan selville mitä puudutusta voidaan käyttää. 

Että tällästä kivaa meillä.

Kyllä mä siinä ambulanssis mietin, että ei ihan heti olis uskonu, ku meni hammaslääkäriin, että olis voinu joutuu oikosääristen valtakuntaan jonku puudutusaineallergian takia.

Terkuin mie!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Outoja kommentteja

Mun on pitäny jo kauan aikaa takas kertoo ja kysellä erästä asiaa.

Mulle tulee jatkuvasti sähköpostiin ilmotus, että mulle on anonyymi kommentoinu johonki blogipostaukseen. Sit kun avaan sen meilin, kommentti on "lontoon murteella" ja niissä kehastaan kirjotustani tai kuviani tai vaan kirjotetaan jotain diipadaapaa...
Sit nää anonyymit pyytää tuleen omalle sivulleen ja ne onki sit välillä Niin epämääräsen olosia, etten niitä ole sit sen koommin avannu.

Eipä tässä nyt muuten oo mitään ihmeellistä, mutta...
- ne kommetit ei näy bloggerin puolella. Ei siis ole mitään kommenttia.

Oottekos te muut saanu tälläsiä?

Sitäki olen miättiny, kun mun sähköpostini heittää tosi herkästi meilejä roskapostiin ja nää tulee suadattimesta läpi :O

Onhan se hianoo, jos mun blogini on tunnettu "kansainvälisesti" ja onhan noita lukijoita ympäri maapalloo jos noihin lähteisiin on uskominen. Miätin nyt siis vaan sitä, kun ne kommentit Ei siis näy bloggerin pualella.

Mutta tällänen asia on mun piäntä pääknuppia ny alkanu vaivaan.


Kuva lainattu googlesta. Tästä kohteesta tulossa "jotain" juttua...


Sit toiseen asiaan. Meikäläisellä on ollu  vähä kiirusta ja siks on jääny nää postaukset vähiin. Mutta, älkää olko hualissanne, henkis ollaan. Koitan saada asioita kasaan ja laittaa postauksia tuleen. 

Nyt laitan itteni lähtövalmiiks. Meen kuuleen sairaalanmäelle vuasitarkastustulokset (joo, siitä on jo vuasi) tosta syävästä. Eikä yhtään oo vatta riapakalla, ei ;)

Se om moro :D 
- sano Tampereen likka

Terkuin mie!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Illanviattoo ja syäpöttelyä

Mulla kävi tässä taannoin aikas hauska juttu. Oltiin isännän veljen mökillä ja siinä kaikkee höpöteltyämme tuumasin, että tekis miäli joskus vähä blineillä, mutta en oo viä törmänny hyvään bliniohjeeseen, mihin ei tulis hiivaa. Mulla oli joku aikakauslehti siinä kans käsissä ja kun avasin sen vaan selaillakseni, Siinä se oli!
 Niinku tarjottimella, bliniohje ilman hiivaa.

Siitä sit suunnitteleen...



Toteutus oliki siinä. Ei me pelkkiin blineihin tiätystikkään tyydytty. Laitettiin pöytä koreeks ja herkuteltiin oikeen kunnolla. 


Tytärpuoli oli tullu käymään ja pääsi kattaushommiin :)


Isäntä paisto blinit, isännän veli hoiti mateenmädin "perinteiseks"


Kylmäsavulohtaki täyty olla


samoin piti hualehtia lämpimästä, eli uunipaprikoita


unohtamatta katkarapumunia. Lisäks oli ruisnappeja ja saristolaisleipää ja mulle hiivatonta ruisleipää tiätty :)

Saunottiin, syötiin ja seurusteltiin puolille öin. Aamulla herättyämme päästiin lähes bufee-aamiaiselle, sen verran jäi sortteja ehtoolta :)

Terkuin mie!

perjantai 7. helmikuuta 2014

Sukkaa pukkaa

Kyllä mä oon NiinNiin onnellinen... jälleen...

Olen ny sit tosiaan kutonu seittemän sukkaparia tän yli 50- vuoden ikääni nähden. Ei siis paljoo, ei. Mutta...

Bongasin tualta MehtäPirtin Emännän blogista mallin, jota siinä ehtoona muutamana tavailin. Oli meinaten sellanen ohje siellä, että jopa meikäläinenki aatteli osaavansa sillä kutoo. Keskiviikkona sit klompsein meidän lanka"osastolle" kattoon sopivaa lankaa. Otin 7-veljestä kerman vaaleeta kerän kainaloon ja yläkerrasta (kotoo) hain puikot. Sit loin puikoille sen 48 silmää ja aloin kutoon annettujen ohjeiden mukaan. Siitä sitä alko syntyyn "pitsikuvioo". Siis mun pikku kätösillä (todellisuudessa mulla on isot kädet)!
Kudoin vartta sit jonki pätkän, ku piti lopettaa tyä joogan takia. Jooga On mulle tärkeempää ku sukkien kutominen...
- vai onko ;D

Kotiin palattuani ja normaalit askareet tehtyäni otin kutimet käteen ja himoissani huitelin puikkoja niin paljon, että sain kantapäänki tehtyä.

Ette usko vai? No en mäkään itestäni olis uskonu.

Tässä on kuva:

Tää kuva edestä...

... ja tää sivulta
Meikäläinen on niin tohkeissaan saavutuksestaan, että oli jo ny pakko esitellä keskenerästä sukkaa. Sit viä se toinen juttu...
- tein ekan kerran kantapään ihan omasta päästä (ja viä jäi jotain jäljellekki), eli en kattonu mitään ohjetta ja ainaski mun miälestä siitä tuli siisti.

Kohta saan alkaa tekeen kärkikavennuksia, ku mun jalka ei oo iso (niinku kädet). Piäni siro 35-36 :D

Laitan viä tähän sen kopsaamani ohjeen näkysälle, millä osasin tehdä ton kuvion. Kiitos vaan mehtänemännälle!!!


Mä luen tota ohjetta ku pappi raamattua ja mulla pitää olla kynä ja paperia viäres ja tukkimiähen merkeillä pidän "kirjaa" kiarroksista. Olen sen verran noviisi näissä asioissa, että en osaa laskee tyäastäni kiarroksia.

Näissä mietteissä toivotan teille kaikille hyvää alkavaa viikon vaihdetta ♥

Terkuin mie!

JK: sori kuvien laatua, otin ne luurillani.

torstai 6. helmikuuta 2014

Yksin kotona

Ei, nyt ei oo kyse leffasta :)

On se kumma, kun kerranki oot yksin kotona, ei meinaa saada aikaansa kuluun. Hommia olis kyllä vaikka muille jakaa, mutta...
- jossei taho, niin ei oo pakko.

Jotain kivaa kuiteski alko tekeen mieli tehdä ja kurkkaus kaappiin, ruakakaappiin siis:

Kaapista löyty YesDelistä tilaamani muffinssivalmiste

Kippo, munat, rahka ja öljy esiin. Öljy puuttuu kuvasta ;) Kippo on tupperin Roosanauhakippo.

Suit sait oli muffinssit valmiit
Olin tilannu YesDelistä myös valkosuklaalevyn ja tummaaki. Valkosuklaa meni isännän nimpparitorttuun jo aiemmin ja tummaa en ny sit viittiny laitta, joten mitäs sitte...

Jotain kevyttä kuiteski.
- rahkaa, karppisokeria (myös YesDelistä), vanilijasokeria ja kaapista löyty vielä paketti tummasuklaanappeja:



Eli, Yksin kotona :D

Terkuin mie!

JK. Tää ei ole maksettu mainos, ihan omaehtosesti esittelin noi tuotteet

tiistai 4. helmikuuta 2014

Uus tuuki

Meillä oli jääny kaupalla yhtä puuvillakangasta pakan loppuun niin vähä, ettei siitä oikeen ollu enää mihinkään...
- paitsi meille, pöytätuukiks ;)

Se riitti just ja väri on ihan nappi!

Kattokaa ny vaikka:





Mä en yleensä kauheesti ihannoi mitään värikästä ja varsinkaan kukkasellista, mutta toi kangas jotenki "puhutteli" mua. Puhutteleeko se teitä?

Noi tabletit ei ny oo mitään...
- jos vertais vaikka johonki "luhtaan"
Mutta ajaa just sen asian mitä pitääki.

Meillä ei oo tota nuarisoo enää jatkuvasti. Me kaks vanhaa täälä vaan asutaan ja sotketaan. Joo, sotketaan me! Pakko pitää tuukisuajia. Eihän sitä kukaan osaa elää ja asuu steriilisti... vai osaako?!?

Mä vähä fiksasin tasoja viikon posteista sun muusta luettavasta, että saatoin kuvata isommin tota ns. ruakahuanetta, joka on siis 1/3 tästä 60 neliön kokonaisuudesta.

Kuvia siis:





Tällästä tänään.

Terkuin mie!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kymmenen kuvaa....

Jälleen on tullu aika vertailla ikkunanäkymää, miten vuadenaika tekee tekosiaan.
Pitemmittä höpinöittä...

Joulukuuhan mulla luiskahti tammikuun ekalle ja sillon oli kelit täälä tälläset:



No, ton otoksen jälkeen on jo paistanu aurinkoki aina välillä ja lunta on saatu sen verran, että voi sanoo. Eipä silti, en sitä lunta oo niin kauheesti kaivannu, puhumattaka paukku pakkasista. Tammikuun viimesenä aurinko oli jälleen pilves, mutta kuvattava oli sitä ilman alaa kuiteski. 
Ikkunanäkymä oli sit tällänen:



Melko "masentavan" näköstä.

Kesä tule pian!!!

Terkuin mie!

Anna Hyvän Kiertää

MehtäPirtin emäntä MehtäPirtti-blogissa oli lähteny taannoin mukaan tälläseen haasteeseen ja onnellisena saamisestaan tarjos jutskaa eteenpäin halukkaille. Päätin lähtee mukaan. Juttu menee näin:

Haasteen ideana on laittaa hyvä kiertoon. Haasteen vastaanottaessaan lupautuu jatkamaan haastetta ja laittaa kolmelle halukkaalle jotain itsetehtyä hyvää mieltä tuottamaan. Sen ei tarvitse olla kudottua tai ommeltua, myös tuunaukset ja askartelut käyvät yhtä hyvin. Miksei myöskin leipomukset tai mitkä vaan oman keittiön tuotokset. Tällä tavalla tulee haastaneeksi itsensä tekemään jotain ihan omin käsin :)

Mä sit tosiaan otin haasteen vastaan ja sain mehtän emännältä tälläsen tiskirätin:



Kiitos tästä!

Nyt jatkan haastetta ja kolme ensinnä ilmottautunutta pääsee mukaan:)
- laitan teitille jotain omin käsin "taiottua" tulemaan.

Jos haluat tosissaan lähtee mukaan, niin ilmotus kommenttilootaan ja yhteystiadot "allekirjottaneen" meiliosotteeseen.

Näin laitetaan hyvä kiertään :)

Terkuin mie!
anne.uusimaki(ät)hotmail.com