sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Itadakimasu = Hyvää ruokahalua

Olin sit viimein sielä sushi-kurssilla. Paljon tuli uutta nähtyä, koettua, tehtyä ja tietenkin nautittua.

kuva google-kuvahaku
Ensinnäkin se pääraaka-aine sushiriisi eli sumeshi. Sumeshin valmistus jo sinäänsä on jonkin asteista taidetta meikäläisen oppimaan riisin keittoon. Aivan aluksi riisistä pitää pestä tärkkelys pois lämpimässä vedessä.
Me tehtiin se kuuteen kertaan vettä vaihtaen. Laitettiin riisi kattilaan ja päälle kylmää raikasta vettä sen verran, että veden pinta oli kaksi sormen leveyttä riisiä korkeammalla. Tätä seisotettiin 15 minuuttia kannen alla. Sitten kattila hellalle ja levy täysille. Kun vesi alkoi kiehua, säädettiin levy pienimmälle ja annettiin riisin kiehua 10 minuuttia kansi päällä sekoittamatta. Tämän jälkeen nostettiin kattila liedeltä ja seisotettiin vielä 15 minuuttia kannen alla.
Keittämisen aikana tehtiin riisille mausteliemi eli Avvasezu-kastike riisiviinietikasta, sokerista ja suolasta.
Kun riisi oli seisonut tarvittavan ajan, se kaadettiin laakeaan astiaan. Puulastalla paineltiin kevyesti koloja riisiin ja kaadettiin liemi päälle. Riisiä ei sekoiteltu vaan lastalla paineltiin ristiin rastiin, jotta mausteliemi tasoittuisi joka puolelle ja samalla löyhyteltiin, ei kuitenkaan viuhkalla kuten kuuluisi, vaan ihan kotoisasti ohjevihkosella jotta riisi jäähtyisi huoneenlämpöiseksi.

Riisi säilyy yhden vuorokauden huoneenlämmössä, kunhan peittää sen kostealla liinalla. Jääkaappiin riisiä ei saa laittaa, siellä se kuivuu ja kovettuu.
kurkkua, tofua, kylmäsavulohta
Sitten alkaakin mielenkiintoinen aihe, eli sushit jaetaan neljään ryhmään
1. Maki-sushi tai norimaki, merilevälevyyn kärittyriisirulla jonka sisällä on täytettä
2. Oshi-sushi tai bo-sushi, muottiin puristettu riisi, marinoidulla tai suolatulla kalalla päällystettynä
3. Nigiri-sushi, kalaviipaleella, äyriäisellä tai munakkaalla päällystetty riisikeko (sormi)
4. Cirashi-sishi, kulhollinen riisiä johon muut aineet on sekoitettu tai koottu riisin pinnalle.
Näistä sitten vain erilaisia variaatioita täytteitä tai päällisiä vaihtaen.

Tärkeimmät raaka-aineet sushien valmistukseen pääpiirteittäin;
joitain raaka-aineita sushin valmistukseen
- japanilainen riisiviinietikka (su)
- lyhytjyväinen riisi ( risella puuroriisi oli aivan hyvä vaihtoehto japanilaiselle riisille ja edullinen)
- kuivattu merilevälevy (nori)
- wasabitahna (erittäin tulinen, mutta ei samaa vaikutusta kuin chilillä)
- valkoinen tai tumma seesaminsiemen
- japanilainen soijakastike
- inkivääri tai valmis inkivääripikkelsi (otetaan eri ruokalajien välissä "neutraloimaan" makuhermoja)
- tofu
ja luonnollisesti paljon muuta
Lisäksi tarvitaan bambumatto eli makisu

Laitan tähän vielä ainesuhteet sushiriisin - sumeshin valmistukseen, aineet mitataan aina deseinä, ei grammoina.
5 dl riisiä
5½ dl (kaksi sormenleveyttä) vettä
Avvasezu-kastike: kiehauta ainekset sekoittaen niin, että sokeri ja suola liukene., Jäähdytä.
7 rkl riisiviinietikkaa
4 rkl sokeria
½ rkl suolaa

Sushit syödään puikoilla tai sormin, ei haarukalla ja veitsellä. Kattaukseen kuuluu soijakulho johon lisätään vähän wasabia, tähän dibataan susheja. Myös vihreä tee ja ja dashi-liemestä valmistettu miso-keitto kuuluu ateriaan. Ruokajuomana yleensä vettä, joskus sakea (japanilainen riisiviina) tai olutta.
tää oli mun annos, josta riitti kotiinki vietäväks ;)
Tähän touhuun jää ehdottomasti koukkuun... kokeile vaikka!




1 kommentti:

  1. Oijoi, en malta odottaa, että pääsen itekki kokeilemaan :D Varmaan herkkua ja terveellistä!

    VastaaPoista