tiistai 11. lokakuuta 2011

Myrskyn jälkeen...


Perjantaina lähdettiin mökkeileen Pirkko-myrskyä uhmaten. Paattirannassa sää oli suhteellisen seesteinen. Meri ei kovasti melskannut, oltiinhan saaren ja mantereen välissä. Kamat paattiin kera isännän ja koiran... ja tietty minä myös. Muksuntista (tai mikä se onkaan) kun päästiin ulos, oli aallokko jo melkosta. Onneksemme tuuli oli etelänpuolella, joten meillä oli aivan hyvät mahdollisuudet päästä perille ;) Ite istuin paatin nokalla, missä yleensä säästyn kuivana, mutta tällä kertaa vettä heitti sen verran, että kaikki vaatteet kastu. Vesi oli ainaki 60 cm normaalin yläpuolella. Kaikki oli mökillä kuitenkin ok.


Tuuli viuhui ja puhisi koko illan, mökin nurkissa vaan natisi. Iltasella aurinko alkoi pilkistään ennen laskuaan ja yllä todistusaineistoa siitä :)






Yöllä jossain vaiheessa havahduin siihen, että tuuli oli tyyntynyt ja vettä satoi kun saavista kaataen. Se tais olla se "loppusade" ;) Aamulla meri oli aivan peilityyni, aurinkoista säätä enteili ja se myös tuli. Lauantaina sää oli mitä mahtavin. Tuulesta ei tietoakaan ja lämmintä oli ainakin 15... jossei jopa 17 astetta. Ivy nautti maisemia katsellen (kuva alla).






rantakalloin valtiatar :)
Sienestämässä käytiin ja saaliiksi saatiin n. 10 litraa suppiksia ja muutama piispanhiippa. Jälkimmäinen sieni ennennäkemätön ilmiö meille. Sit oli myös aivan pakko kuvata oikeen naavametsää... melko "kummitusmaista" eikö totta ;)








2 kommenttia:

  1. voi meri, kalliot ja metsä... kylä Suomen luonto vaan on komiaa ;)

    VastaaPoista