maanantai 30. joulukuuta 2013

Se on kohta loppu...

... meinaan tää vuasi 2013.

Voiski ottaa tähän kohtaan vähä muisteloita kuluneesta vuadesta.

Tammikuulla oli kuvattu valokuvia sieltä täältä, mutta päälimmäisenä oli tiätysti meitin Intian matka. Ei siinä, vaikka lähtö oliki vasta tammikuun viimenen, niin matkakuume oli koko kuukauden pinnalla. Ikävistä uutisista hualimatta.



Helmikuulla kun palattiin Intiasta, oliki sit vuarossa sairaalakeikka kun rintasyäpäni leikattiin. Onneks syäpä oli rauhallista laatua, eikä ollu levinny, joten hoidot rajottu ainoostaan 30:een sädehoitokäyntiin siinä sit keväällä.



Maaliskuulla saatiin nauttia mökkeilystä, auringonpaisteisilla merenjäillä. Meikäläinen, joka ei talvesta ylipäätään pidä, niin osasin kyllä tälläsistä keleistä nauttia... siis mökillä :)



Huhtikuulla oli tulvien aikaa ja ooteltiin jäiden sulamista ja paatin vesille laskua.



Toukokuulla päästiin jo paatilla mökkeileen ja syömään savuaffenia...Nam!



Kesäkuulla alotettiin kesäköökin rakentaminen ja homma eteni ihan loppuunsa asti. Eli kööki valmistu ajallaan ja saatiin vielä nauttia siellä muutamat ateriat syksyn pimetessä. Lisäks hankittiin merikelposempi paatti, "santtu".



Heinäkuulla tuli kaivuri-ruappaaja mökkirantaa siirtään kiviä, tekeen aallonmurtajaa ja uimalaguunia. Se homma ei menni just niiku strömsöössä, mutta lopputulos nähdään vasta ens suvena, kun jäät on siivonnu irtokivet...
Retkeiltiin isännän veljen ja hänen vaimonsa kans merellä, poikettiin sitä Reposaareski. Viätettiin siis kesää.




Elokuulla alko luannon vitamiinit kypsyyn ja keräiltiin talvee varten mm. tyrnimarjoja ja tyrninlehtiä vitamiiniteehen.



Syyskuulla juhlittiin mummelin 70v. synttäreitä Tampereella ja mökkielämää viätettiin edelleen joka viikonloppu.



Lokakuulla lauhat kelit jatku, ainaski ajoittain merellä ja saatiin nauttia edelleen niistä pelityvenistä auringonlaskuista.



Marraskuulla, no samaa mökkeilyä töitten lomassa, paitti että hajotettiin mökillä se terassi ja tiätysti viätettiin isänpäivää...



Joulukuu, tässä sitä viätetään viimesiä päiviä kuluvaa kuuta. Kohta vuasi vaihtuu ja katotaan tuleeko uusia tuulia, vai mennäänkö samoilla kaavoilla. 
Suunnitelmia on taas kovasti tulevalle suvelle...
- ainaski mökille ja ei sitä tiä, alkaako remppa pureen makkarissa ja pukeutumishuaneessa ja onhan tossa viä toi toinen vessaki alkuperäses kuasis.
Näistä ja muistaki jutuista saatte lukee  näillä "taajuuksilla" jos jaksatte roikkua mukana.



Näissä tunnelmissa ja muisteloissa toivotan

Mahtavaa Uutta Vuotta 2014 kaikille!
Pysytään terveinä ja pidetään toisistamme huolta.

Terkuin mie!

JK. kaikissa kuvissa ei oo signeerausta ku mun kone ei enää halunnu avata picasaa. Taitaa tää vehje tehdä tenän ennen ku vuasi vaihtuu...

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia kuluneesta vuodesta.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia olis ollu vaikka kuinka paljon, mutta koitin vähä "rajata". Heinäkuulle oli pakko laittaa kaks kuvaa... sen verran oli nautittavia kelejä.

      Poista
  2. Paljon on teidänkin vuoteenne mahtunut!
    Oikein hyvää vuodenvaihdetta ja tulevaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Voi itku, en tiennyt, että alkuvuodesta oli noin ikäviä tapahtumia. :-( Toivottavasti nyt on kaikki hyvin!

    Loppuvuosi näyttääkin näin uuden lukijan silmään tutummalta. :-) Paljon kaikkea kivaa on ollut vuoden aikana, ja toivottavasti ensi vuosi on vieläkin parempi. Ihanaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää muutenkin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaudesta olen selvinny kyllä hyvin ja lääketieteellisesti mun tapaus on ollu helppo, joten terveenä tässä meikäläistä melkein tituleerataan. Jälkitarkastukset on luannollisesti tulevaisuudessa ja hyvä niin, näkee sit, miten mennään eteenpäin :)

      Poista
  4. Upea kuva auringonlaskusta!
    Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noita auringonlaskukuvia sellanen määrä koneella, ettei kukaan uskos :)
      - voi vaan kuvitella, kun kymmenen vuatta ollaan tuolla merellä mökkeilty ja aina on pitäny kuvata uusia ja uusia auringonlaskuja. Isäntäki välillä "kiusaa" ja sanoo, että meillä ei olekkaan vielä tollasta kuvaa :D

      Poista
  5. Aivan ihanat kuvat, iloa ja surua on vuoteesi mahtunut, onneksi iloa enemmän ♥
    Hyvää uutta Vuotta 2014 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhuaminen on pitäny ajatukset kasassa ja toisaalta kun sairauteni havaittiin ajoissa eikä ollu ärhäkkä. Siitä olen selvinny niin henkisesti kun fyysisestikki.
      - iloisin mielin uuteen vuoteen :)

      Poista