perjantai 26. huhtikuuta 2013

Jäänkö loput

Juu, luit oikein.
- eli kyseessä on joput jäätilanteesta, vai onko sitä.

Mutta ennen ku mennään asiaan.
Aika meni ihan siivillä tässä. Kaks viikko hurahti ettei huamannukkaan. Oltiin viime viikonvaihteessa siellä tukkureissulla Tampereella ja mun niin piti postata sen jälkeen kaikesta ihanasta mitä siellä oli. Eipä ollu paljoo mistä postata, ku isäntä oli kaukaa viisas ja kierrätti meitä tukussa ensin niillä kulmilla, missä ei ollu mulle mitään "kateltavaa" ja sit ku alko tavarat kiinnostaan, ni johan tuli kiire...
Voih... sivusilmillä ahmin kaikkia
- kehyksiä, naulakkoja, laatikoita, tauluja, peilejä, tyynyjä, kippoja ja kuppoja ja kaikkia, kaikkia niin "tarpeellista" krääsää.
Mutta kiire oli kassalle. Johan meillä oli 13 kärryä täynnä ja tiätysti kassalla tiedettiin menevän toista tuntia, vaikka meillä on selkee rytmi. Meikä lastaa tiskiin ja isäntä pakkaa laatikoihin ja takas kärryihin.
No, sinne ne kaikki ihanuudet jäi... hyllyihin seuraavia asiakkaita varten.
-paitsi... ostettiin me iso peili vessaan, mutta siitä sit kun joskus saadaan toi vessa rempattua.
Hitaasti se etenee, kun mun niin piti tehdä joka ehtoo ainaski viidestä kuuteen sitä, enkä muistanu, että mulla oli viime viikolla hoidot viiden aikaan. Eli för bii sano ruattalainenki eli meni koko touhu mistiin.

Mutta kuka tässä jaksaa kauheita tekstejä lukee, mennään niihin jää kuviin:

Näissä on viis päivää kuvien ottoväliä...

ennen

jälkeen


enneen

jälkeen

ennen

jälkeen

ennen

jälkeen
On ne jäät hiukan eri näköset noissa. Ja nyt tilanne kahden päivän jälkeen otettuna on sanallisesti sellanen, että isäntä vei paatin laituriin ja kävi koittamassa mökille. Lahden puoli oli sula, mutta ulkona tuli kovat jäät vastaan. 
Huomenna me mennään hajottaan reitti auki... varmasti ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti