sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Pari päivää lepoo

Juhannus meni ja nyt sit vaan syksyä kohti.

Ei silti, kesää mä viä odotan...
- ainaski kelien pualesta.

Jos ny pari kolme päivää on ollu sellasta 20 asteista päivää, ni ei se kesä ny siinä voinu olla. 

Tänne länsirannikolle luvattiin melko epävakaista kelii Juhannukselle, mutta torstaina jo näytti positiiviselta ja aattona sit viä paremmalta. Me saatiin nauttii auringosta ja tyvenestä kelistä. Juhanuspäivänä oli epävakaista ja muutaman pisaran pilvet heitti. Merisumu on ollu joinaki ehtoina aikas sankkaa ja niin oli myös lauantaina. Se sumu ei sit hälvenny yätä kohden, kolmelta yällä oli viä sumua ja kosteeta. Tää aamu sit valkeniki oikeen lämpösenä ja aurinkoisena. Innostuin nouseen ylös jo ennen kasia. Mereen pulahdin ja mikäs siä oli uides, ku vesi on jo lämmenny 20 asteeseen. Meri oli peilityyni ja auringon säteet pilkisteli puitten lomasta merenpintaan.

Mä nautin!!!

Meillä oli pikkunen koiranpentu kyläilemässä. Tytärpuali on hommannu espanjan vesikoiranpennun. Kira-tyttö on ny 9 viikkonen. Muutamas päiväs se koiruus kehitty jo huimasti. Ekana ehtoona se haparoivin askelin kiipeili meidän tontin korkeuseroissa ja kivien lomassa ja tänään jo mentiin korvat lepattaen kohti uusia kokemuksia. Meidän koiravanhus ei kovasti ollu kaveritulella. Pennun tullessa oli vähä jonki asteista leikinalkua, mutta ku kokoero oli huima, oli vähä hillittävä Ivyä. Sittemmin Ivy alko isotteleen aina ku silmä vältti ja muutenki. Pentu oli innokas je kerjäs suupieliä nuollen huamioo, mutta Ivy näytti vaan hampaitaan. Muuten pärjäiltiin kyllä hyvin.

Kokko saatiin poltettua ja komia se oli katella meidän terassilta.

Pistän muutaman kuvan:







Kira oli elementissään, ku hyppelehti ja poukkoili mustikkavarpujen seas. Välillä kaivo kuanonsa mättäiden sekaan ja taas lähdettiin hyppelehtiin :D

Viimeöisen sumun tekemät maisemoinnit oli hämmästyttävät aamusella. koitin ottaa kuvaa. Hyvin pysty laskeen kaikki hämähäkin seitit mättäiltä, ku kaikkiin oli kestyny kosteutta:


Jaa juu...
- meinasin unohtaa sen kokkokuvan:


Hyvää loppukuuta ja alkavaa heinäkuuta. Nautitaan jokaisesta aurinkoisesta päivästä ja miksei vähä sateisistaki. 

Terkuin mie!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti