tiistai 12. toukokuuta 2015

Herkuttelua kerrakseen

Mä kävin muutaman tuttuni kans syämäs vähä erilaisemmas ruakaravintolas, Närpiös.

Siä on sellanen kasvihuaneravintola, viralliselta nimeltään Lins Kök. Tarkempia tiatoja löydät Täältä.

Siä saatiin kokee tosiaan erilaista, niin ruokana ku miljöönä. Ravintola on nimensä mukasesti kasvihuane. Siä kasvaa hirmuset määrät yrttejä, kurkkua, tomaattia, mansikkaa, sitruspuita ja vaikka mitä. Hauskaa oli nauttia näiden kaikkien ympäröimänä herkkuja. Tunnelma oli mahtava , kun kaikki vaan ihasteli näkemäänsä. 






Tarjolla oli mm. vesi-, hunaja- ja verkkomeloonia, sitruunaa ja appelsiinia, rypäleitä, lehtisalaattia, kurkkua, sekasalaattia, jossa oli mm. tomaattia, sipulia ja kukkasia, marinoituja herkkusieniä, aivan mahtavan makuisia valkosipulimansikoita. Lämpimänä ruokana oli tomaattikuorrutettua lohta ja oikeen mehevää possun filettä, potut ja soossi.


Jälkiruakana oli kaffit/tee ja tomaattipannacottaa.


Herahtiko yhtään vesi kiälelle?

Leipääki siä oli tarjolla, heidän kuuluisaa tomaattileipää. Sitä mä en luannollisestikaan voinu syädä, ku mulla on toi hiiva-allergia, mutta toiset söi munki edestä ja ostivat viä kotiinki sitä. Eli todistettavasti oli hyvää ja maukasta.

En mä muuta voi tähän lisätä, ku jos kuljette 8-tiätä Närpiön kohdilla, ni menkää ihmees tutustuun. Ne toivoo etukäteen varausta, mutta jos ny pari henkee on menos, ni aika hyvin sinne paikat saa. Ajo-ohjeet löytyy tualta Linds kök:n kotisivuilta, jokka linkitin tos ylempänä. Sinne on helppo mennä, on ihan pikatiän tuntumas.

Terkuin mie!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hitaasti, mutta varmasti

... niin siis... kesä tulla jolkottaa.

Täälä länsirannikolla on vähä arktisemmat ilman alat viälä, ku merivesi ei ole lämmenny. Kymmenen asteen hujakoilla se tos ny on ollu. Hyvin silti tarkenee, niin kuivalla maalla ku mereski. Pitää ottaa olosuhteet huamioon ja pukeutua sen mukasesti, paitti meres ;)

Tänään aamusti menin juamaan aamuteet jälleen terassille ja sain seurata vesilintujen touhuja, Urostelkkä oli taittaa niskansa moneen otteeseen, ku piti Niin kovasti keikistellä naaraalle. Yks kovaääninen tiira on kans majottunu meidän rannoille. Se huusi yälläki rantakivillä. En tiä, oliko hukannu kaveris, vai miks huusi. Isokoskelo uros sukelteli ruakaas siinä mennen tullen, sillä tais naaras jo olla pesimäpuuhissa. Pääskynen siinä kans kävi morjestamassa muutaman kerran. Maailma oli täynnä linnunlaulua.





Ja mikäs tässä on ny kotona ollessa...

Hyvää Äitienpäivän iltaa kaikille Äideille <3


Terkuin mie!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vapun jälkeen

Ette varmaan arvaa, missä me otettiin vappua vastaan ;D
- no niimpä tiätysti... mökillä.

Meillä on miäsväellä pikkunen projekti koittaa kalastaa kuhaa. Harmi vaan kun tota affenta tulee siinä sivussa välillä ihan liianki kanssa. Torstaina miähet vei pyynnin mereen ja perjantaina (vappupäivänä) kokeen. Vaatimattomasti sanoen... affenia tuli 118 kappaletta. Meillä oli tosi rattosa vappupäivä, ku porukalla niitä kaloja sitte perattiin. Miähet avas ja perkas ja me naiset pestiin. Kaloja jaettiin taas koko suvulle :)

Ei me silti koko vappua kalaa syäty. Suamuksethan meille kasvais jo tommosista määristä. 


Tässä osa herkuista millä vattaa täytettiin.

Meillä oli kaupalla lauantaina puutarhapäivä. Saatiin sopivasti jo kesäkukkaa ja Äitienpäiväruusujaki myyntiin kaikkien orvokeitten, havujen ja perennojen lisäks. Väkee oli kivasti liikkeellä.
Otin jokusen kuvan ruusuista:



Ja vähä lähempää....






Lähtikö vähä lapasesta kenties?!?
Siis, eihän näistä saa silmiään irti!
Kyllä olis vaikee päättää minkä värisen ruusun haluais. Onneks ei ite tarvi päättää ;)

Hyvää alkavaa viikkoa ja Toukokuuta! Västäräkit on jo nähty, vaan pääskyset puuttuu.

Terkuin mie!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Viron maalla

Ollaan tässä muutaman kerran käyty tua Viron pualella ja mä postasinki edellisestä reisusta Täällä.

Ei niissä reisuissa ny mitään ihmeellistä muuten oo ollu, mutta noi meidän majotuspaikat...
- ne on mainittemisen arvosia.

Eli me ollaan käytetty ton OldHouse Apartments:n huoneistoja. Tässä linkki sivuille.

Ne on pääosin vanhassa kaupungissa, joten siis rakennettu vanhaan talokompleksiin...
- tai miten sen ny mainittis.

Mä en ala täs praataan tarkemmin, vaan laitoin kuvia. Olkaa hyvät:

Tää on siinä "toivomuskaivon" viäres, jos tiädätte

Asunto on tossa toisessa kerroksessa ja vähä kolmattaki

Ulko-ovi on tua isännän selään takana. Hiukan ahdas rappukäytävä :)

Välitasanteelta oikeelle, keittiö

Keittiöstä aukee hauskat ovet...

... vessaan


Keittiön jälkeen on olohuone, oikee puali ja...

... ja vasen.

Palataan takas keittiöön


Välitasanteelta vasemmalle, ensimmäinen makuuhuone

Välitasanteelta ylös kolmanteen kerrokseen, portaikko kapenee entisestään ja askelmilla on piäni korkeusero

Tässä on yläkerran makuuhuoneesta kattoen äskeinen porrasaukko



Tässä viä alaspäin kuvattuna

Kakkosmakuuhuoneen oikea puoli

ja vasen. Vessa on tossa vasemmas reunas, ihan vaan siinä.
Nää on kyllä niin mahtavia majapaikkoja. Ja etuna on tiätysti se, että ei tarvii vahtia kelloo, millon on aamupalat, ku saat vaan keitellä ite millon tahdot ja mitä.

Suasittelen tähänki paikkaan tutustumaan :)

Terkuin mie!

JK:

Ei tämäkään viikonloppu ilman affenia jääny ;)

Juu, mökillä oltiin.
T: sama

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vaalivalvojaiset

No ei kyllä...
- niistä en ala praataan.

Mutta, jos taas tualta mökiltä ;)

Meillä tuli perjantaina viis lavaa tavaraa kaupalle ja niitä siinä purettiin, hinnoteltiin ja koitettiin järjestää pitkin kauppaa. Tukka putkellansa tuli juastua. Kahden mais mulla paukku jo 9000 askelta mittariin. Hyvää liikuntaa sikseens :)

Kolmen mais isäntä huikkas mulle, että mees laittaa mökkikamat kuntoon , ni päästään lähteen. Vartti meni ja olin autos tavaroitten kans. Ainoo vaan, etten löytäny "puutelappua" ja osin tärkeet jäi ottamatta mukaan. Eihän noi puuttumiset ny maailmaa kaada, viädään sit seuraavalla kertaa. Pääasia on että ruakakaupan kautta, "yhden pysähdyksen taktiikalla" päästiin lähteen. Toppavaatteet niskas ja myätätuules rantauduttiin. Mulla oli niin hiki, että heivasin vaatteet pois ja mennä pulahdin mereen. 
Kyllä vilvotti se 6 asteinen merivesi. Miähet meni laskeen ehtoon edellä verkkoja kuhan toivos. 

Lauantaina kelit oli komiat!



Veneliikennettä ei kauheemmin ollu. Naapuri meni kerran ohi ja joku virvelöittijä ajeli siinä mennen tullen lahdella. 
Miähet kävi kokemas pyynnin ja kuha on hukas viä. Mutta affenia tuli liki 40, pari siikaa ja yks meritaimen. 
Meillä oli sitte päivän ruakana KALAA :)

Ensin syätiin savuaffenia niinku "alkupalaks". Kuvaa en ny ottanu, mutta niitä komeita affenia ne oli, mitä täs ny olen kuvaillu. 
Päivälliseks syätiin paistettua siikaa lisukkeineen:



Ja kuten kuvasta näkee, lisukkeena on myäs lihaa :)
- ja tiätysti chilinmakuiset uunikasvikset.

Ei sitä raavaat miähet pärjää pelkällä kalalla, eihän...
Olis toi kala kyllä muuten riittäny, mutta määrältä oli vähän ku syäjiä oli neljä.

Sitte oli viä tiados iltapalaa ja mitäs se sit muuta olikaan ku graavia taimenta...


Oli muuten punanen liha taimenes. En huamannu ottaa kuvaa syännin aikaan, joten "feikkasin" kuvaushetken...
- kuiva ryvita-näkkäri ja graavia päällä, koreella pahvitassilla :D

Mä olen laittanu tänne melki aina vaan hyvällä säällä otettuja maisemakuvia. Ettette te ny luule, että meillä aina olis tyyntä ja aurinkoo, ni otin tänään aamupäivällä kuvan pilvisestä säästä:



Ei silti, meillä on täälä kunnan mainonnassa lause, että:

Sata aurinkoista päivää enemmän. Voi käydä kurkkaamassa Täällä, jos haluu :)

Jos ny alkais katteleen tota vaali-iltaa. Ei muuta ku Hyvää alkavaa viikkoo kaikille.

Terkuin mie!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Huvilaa ja huussia

vai vaan mökkiä ja siivousta...
- ehkä tota jäljempää.

Perjantaina oli aikas tuulinen keli. Tuumasin isännälle, että voi paatis mökille mennes takapuali paukkua jonkiverra. Eikä mitä! Päästiin mökille seesteises kelis. Tuuli oli maissa, vaan ei merellä. Tai no, alko siä puhalteleen ku miähet lähti laskeen verkkoja affenen kiilto silmis. Katoin merisäätä josain vaihees ja Tahkoluados oli puuskis 12m/s. Ei se miähiä haitannu, eikä muaka, ku istuin mökis sisällä ja suunnittelin siivousta ja mahdollista rymsteerausta. Mitä ny välillä kävin lisäämäs saunan pesään puita. Lauvantaina oliki sit niin komia sää heti aamusta asti, että.
Mun piti nukkuu oikeen myään, mutta ennen kasia jo heräsin. Vähä jälkeen kasin oliki jo pirtti pihalla...
- tai ainaski melekein :)


Huusholli oli riipin raapin. Hämmähäkin seitit sai kyytiä retroimurilla. Muutaman vanhan tualin heitin nuatioon ja myäs vanha keinun. Ai että miten maltoin...
- oli aivan pakko. Sitä oli jo moneen kertaan korjailtu liitoksistaan ja ei sillä voinu keinua, ku siihen oli tehty toppari anturoihin. 

Taustalla oleva keinu lensi nuatioon, se tuli tiänsä päähän.


Mulla oli niin kova draivi päällä, että kuvakki heilahti. Mutta näkee niistä ny vähä...

Olen kai joskus kertonu, että me ostettiin tää mökki reilu kymmenen vuatta takas sellaselta vanhalta leskirouvalta ja se tuli kalustettuna. Me ei olla sinne viäty paljooka mööpeleitä, päinvastoin... ollaan laahattu pois. Jotain tekstiilejä ollaan viäty ja köökiä "paranneltu" käyttökelposemmaks.

Mökki on siis Hyvin retrohenkinen. Me ollaan aateltu valkasta tota sisustusta, jos ny saadaan aikaseks tänä vuanna. Eikös sitä pruukata sanoo, että valmiiks suunniteltu on niinku pualiks tehty :)

Olin mä tyytyväinen tällä kertaa saavutukseeni vain siivoomalla ja "karsimalla taas vähä". Valmista tuli jälkeen pualenpäivän ja pääsin nauttiin aurinkoisesta ja peilityynestä kelistä terassille:



Miähet savusti affenia lounaaks ja niitä herkuteltiin:


Näissä maisemissa :D



Meidän lahdella on muutamana vuatena asunu yksinäinen laulujoutsen ja arvakkaa että olin ilonen...
- nyt niitä oli kaks, eli pariskunta on tullu näille kulmille. Toivottavasti kyhmyjoutsenet ei aja niitä pois.
Näissä tunnelmissa alkavaan viikkoon.

Terkuin mie!