sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vappu tulee

Niin se vaan meni tämäki talvi.
- muutaman päivän päästä juhlitaan Vappua.

Kaupallisesti aika on alkanu oleen antoisampaa, sillä se suuri joukko lomamökkeilijöitä on tullu takasin niinku muuttolinnut konsanaan. Kylä alkaa elään ihan toisessa olomuodossa. Meikäläinen on unohtanu jo vaikka mitä, mihin on ryhtyny syksyllä. En oo muistanu kuvata ikkunanäkymää "kymmenen kuvaa kesään" enää viimekuulla. Sukkien kutominen on tyssänny, blogipostauksia sentään tulee tasaseen tahtiin (kerran viikkoon). Tässä vaan odotetaan joka arkipäivä viikonlopun tulevaks, että pääsee mökille rentoutuun, oleileen, tiätty pakollisia siivoiluita unohtamatta. Kalastamista, saunomista ja meressä plutimista. Voitteko kuvitella, että merivesi on jo melki 10 astetta. Tänä aamuna mitattiin 9,4. Siä alkaa kohta hikoileen ;)

Terassin tekeles edistyy pikkuhiljaa, vaikkakin akkuporakone sano just eilen sopparin irti, eikä edes ilmottanu etukäteen. Ei vaan enää lähteny käyntiin. Melkein vois sanoo, että toppas kesken ruuvin väännön...

Eilen oli sit tytärpuoli nähny ekan kärmeksenki mökillä. Me lähdettiin isännän kans töihin siinä aamusella. Koira jäi nuarison kans saareen. Tytärpuoli oli alkanu keittään itelleen kaffia kun oli kurkannu ikkunasta ulos. Siä oli koira tehny tuttavuutta kärmeksen kans. Ihan portaitten viäres. Lajia ei ollu saanu selville, mut epäilen rantakärmestä, kun oli ollu niin pitkä. Kärmes oli kait ollu jonkiverran kohmees ku ei ollu koiralle mitään tehny, oli st luikertanu pöpelikköön. Koira kyllä tutkaili pitkin päivää kaikkia kivenkoloja kiinnostuneena.
Toivoin taas kerran, että koira antais rohkeuttaan mullekki. Mä meinaan pelkään tai oikeestaan Inhoon kermeitä sydämmeni pohjasta asti. 
- mahtasko jonku sortin hypnoosi auttaa tähän fobiaan...

Tässä ny taas näitä maisemakuvia, mökiltä. Pakko on näitä ladata teillekki nähtäväks, ku kerranki oli niin tyyni keli:


Tästä ei enää kelit voi parantua, eihän...


Kalastustaki siis harjotettiin ja ihan siitä mökin edustasta, muutamasta verkosta saatiin kalaa "Liisalle ja lapsille", eli paljon.

Kuhaa, haukee ja affenta...

komian kokosta affenta...
 Affenet savustettiin ja syätiin, kaikki meni. No olihan meitä syämäs seittemän henkee.

Jälkkäriks paistettiin plättyjä
Koira katteli kalanperkuu -soovia innokkaana. Se on siitä kumma epeli, kun haluaa syädä raakaa affenen päätä ja syä niitä ihan himoonsa.


Siinä se taas kulu, viikonloppu ihan siivillä. Huamenna töihin ja mites tua ylempänä kirjotin...
- uutta viikonloppua ootellen. 
Paitsi viikon katkasee se VAPPU! Jeee.....

Terkuin mie!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen touhuja

Niin se vaan meni tämäkin loma, Pääsiäisloma meinaan.

Torstaina vielä myytiin kovalla tohinalla orvokeita. Joo, orvokeita. Narsissit loppu alkuviikosta ja orvokkien aika alko. Näin se on kevät edellä.

Töiden jälkeen lähdettiin kovalla tuulella saareen. Tahkoluoto anto kovia lukemia, tuuli 16m/s ja puuskissa 19. Sinne vaan oli lähdettävä. Sen verran oli merivesi korkeemmalla normaalista, että kurvattiin rantareittiä, ettei ihan kaikki tavarat paatissa kastunu. Isäntä kyllä kastu ihan kokonaan. Kaikki vaatteet sai vaihtaa perille päästyämme. Mulla oli "kurapuku" päällä, joten säästyin. Tuuli oli etelä-lounaalla joten se ei sopinu meidän rantaan isommin.

Terassisuunnitelmat alko kehkeytyyn isännän päässä ja päästiin alkuun.
Laitan tähän kuvasarjan:








Evästäki meillä oli. Maista vietiin muutama broilerin rintapala sortteineen ja muut saatiinki taas luonnon antimina:


Savuaffenia, paitettua kuhaa, hauen mätiä, siian kraavia. Mahtaako meille kasvaa kohta evät ja aletaanko hengitteleen kiduksilla kun meressäki pitää alvariinsa pulikoida ;)

Terassi alko edistyyn vasta lauantaina, kun haettiin lisää puutavaraa. Aamulla varhain lähdettiin suunnistaan sumussa mantereelle, töihin. Pääsisäislauantaina on aina mökkiläisiä reilusti liikkeellä, joten piti olla koko vahvuudella töissä. Sit kohta kun saatiin toinen putiikki kiinni, laitettiin nokka kohti mökkirantaa. Aurinko alko jo hyvin paisteleen ja tuuli oli meille suotuisa, olisko ollu 4-6m/s, ei enempää ainaskaan.




Terassilta puuttu viä kaiteet, mutta niitä tehdään vasta sit kun ensin saadaan laiturilta jonkilaiset portaat nouseen terassille tai sen viereen. Nää jutut on viä vähä auki, mutta kunhan tää työviikko lusitaan, niin uskon, että viikon päästä ollaan taas aikas pitkällä näissä hommeleissa.

Näissä tunnelmissa:



Koiruuskin nautti auringon lämmöstä :)

Terkuin mie!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Mökkitouhuilua

On se vaan kuulkaa komiaa, ku saa olla mökillä!
- vaikka välillä se ottaa kropan päälle oikeen kunnolla.

Meillä on mökki ollu ny kohta 11 vuatta ja nyt ollaan siinä vaiheessa, ettei oman tontin puut riittäny. Piti ostaa puita ja laahata ne mantereelta saareen. Yleensä niitä kikutetaan talvella jäisin, mutta...
- meillä oli sen verran heikot kulkumahdollisuudet tänä talvena, ettei sinne ollu autolla/raktorilla mitään asiaa ja kunnei muutakaan kulkupeliä oo, ni paattikuljetukseen oli tyytyminen.

Hommattiin pari mottia halkoo ja toinen mokoma klapii, joita vois poltella vasta Juhannuksen jälkeen. Ja kun liiteri oli ny aivan tyhjä, hommattiin viä motti kuivaa klapii. Niitä ollaan ny rehattu alkuun vähä viikko takas ja nyt sit viätiin loput.



Siinä ne ny saa kuivuu ja kuivuuhan ne. Sen verran on tuulinen paikka.

Niin tuli eilen hiki puuhommis, että ku viimeset sain pinottua, otin ja menin pulahtaan mereen ja ilman saunaa...
- ja viä oikeen kahteen otteeseen. Sen jälkeen kuivat vaatteet päälle ja oli mahtava olo!

Laskettiin perjantaina verkkojata siihen rannan tuntumaan ja lauantaina tuliki ihan kiva saalis:


Affenia ei tullu ku neljä, mutta kuhaa tuli ihan riittämiin vaikka alamittaset heitettiin kasvaan. Ja kuten kalaihmiset huamaa, on tossa yks siikaki. Siika pääty kraaviin ja kuhafileet pannuun:


Koira nautti auringon paisteesta:


Oli muuten komia kuutamo lauantaita vasten yällä. Heräsin siihen ku kuu-ukko vahtas ikkunasta suaraan sänkyyn. Isäntäki oli luullu, että meillä oli jääny ulkovalot päälle. Otin muutaman kuvan, mutta ne ny ei kauheen hyvin onnistunu. Laitan kuiteski tähän yhden, että vähä näkisitte, mitä me yällä ihailtiin:


Tää kuva on otettu sisältä, eli tähän hohteeseen heräsin :)

Terkuin mie!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Mitäs kaikkee

No vähä kaikkee!
- Virossa tuli pistäydyttyä ihan pikareissu, yä siä ja jätin matkustajamuistoks hotelliin kännykän laturin.
- Uutta tyäntekijää opetettu
- Kattilamatkalla Kameruniin oltu (tästä voi joku lukija jotain tietää)
- Uutta bisnestä alotettu
- Mökkikausi avattu

Niin on ollu säpinää.

Jos avais näitä juttuja kuvin:

Katukuvaa...

Hotellihuane
Uudesta tyäntekijästä ny en kuvaa laita... tiätystikkään, se ei olis sopivaaka.

Marttailua, eli Kamerunilaisia ruokia tehtiin ja nautittiin:


Niistä bisneksistä...



Tässä kirjottelee ihan uuni tuare magneettikorujen jälleenmyyjä :)
- Meikä on joskus viis tai seittemän vuatta takas meinannu alkaa tälle saralle, mutta en sillon löytäny innokasta henkilöö, joka olis ottanu mut "siipiensä suojaan". Nyt aukes ovet ja siitä saan kiittää Bikkee, joka kerto aiheesta Täällä ja kerto jälleenmyyjän nimen. Kiitos Bikke!!!

Mökkikausi tuli avattua, JESSS!!!

Koiruus tsiikaili vesilintuja, joita jo oli liikkeellä.

Kevään ekat savuaffenet
Ja mikäs tän kaiken kruunaa...
- Tytär tuli takas kotoSuameen  pualen vuaden tyäharjottelusta kohteessa Embassy of Finland,  Washington DC.

Terkuin mie!