torstai 27. syyskuuta 2012

Asiat alkaa selviin...

Meillä tapahtui tässä kesällä aivan "kamalaa"!
- Täälä tuli yhtenä sunnuntai-iltapäivänä hirmuinen ukkoskuuro rankkasateineen. Joka paikassa oli vettä. Sitä tulvi niin ettei mitkään sadevesijärjestelmät jaksanu imeä vedenpaljoutta.

Seuraavana yönä heräsin johonkin "etiäiseen"... 
- oli sellanen tunne, että nyt ei ole kaikki ihan ok tällä tontilla.
Vedin kuitenkin peittoa korville ja jatkoin uniani. Isäntä heräs aikasemmin aamulla ja meni töihin... tonne katutasoon. Kävi siinä jossain vaiheessa kattomassa mitä pannuhuoneeseen kuuluu.

No... alakertaan oli tullu vettä... tai oikeestaan viemärivettä ja sitä tuli koko ajan lisää. Kaikista kolmesta lattiakaivosta tuli tuutin täydeltä sitä "itteensä"!!!
 Isäntä soitti kunnan tekniseen päivystäjälle ja kertoi tapahtuneesta. Meillä oli kaks uppopumppua jo vetämässä viemärivettä pois ja kunnasta tuli vielä kolmas. Sillä saatiin pinta pysyyn aisoissa. Tuli asiaa vakuutusyhtiöön.

Melko ikävältä se touhu näytti. 
- Meni pari päivää ja odoteltiin alakerran tyhjentymistä, kun tuli toinen rankkasade ja homma oli taas valmis.

Viemärivettä oli koko alakerta tulvillaan. Ala-aula, pannuhuone, pukuhuone, pesuhuone, sauna ja 150 neliön varasto. Sitä ruskeeta haisevaa viemärivettä oli sellaset 30 cm koko alakerrassa!

Seuraava viikko koitti. "Joku" oli tilannu remppamiehiä paikalle. Alko purkutyöt. Kaikki mitkä oli kastunu, heitettiin kaattiskuormaan ja lopuille tavaroille mitä varaston hyllyillä oli, tuli kontti pihaan.

Kävin purkuvaiheessa kameran kanssa kattomassa...
- näky oli lohduton!


Alakerran aula, patterit poistettu

Pukuhuoneen oviaukko purettu ja kaikki penkit yms. viety

Näkymä pesuhuoneeseen ja saunaan, kiuas orpona lattialla

tässä on saunan takaseinä, ei heti uskois.
Sieltä oli siis purettu kaikki... tai siis purettiin myös lattia- ja seinälaatat. Valot roikkuu johtojensa varassa.
Varasto oli kans tyhjennetty ja kuivurit on huutanu yötä päivää siitä asti... ja huutaa vieläkin. Seinistä "höylättiin" metrin korkeudelta kaikki pinta pois ja kun viimein paikat on kuivunu, niin aletaan pinnottaan uudelleen.

Kuva varastosta:

Lattiassa näkee ruskeet rannut (sitä "itteensä")
Eilen sit saatiin selvyys osittaiseen korvaukseen vakuutuksesta. Otetaan se rahana ja aletaan tekeen saunaa tänne asuintiloihin, eli yläkertaan. Meillä on täälä yks "arkistohuone", jota ollaan pidetty varastona, aletaan teken siihen saunaa. Tässä pohjapiirrosta:


Varasto on rajattu punaisella ja saunan osuus sinisellä. Kunhan saadaan pohjakuvat valmiiks, laitan aiheesta lisää.

Ei tule enää viemärivedet saunaan vaikka tulis minkälaiset tulvat!!!

No, me ei oltu ainoat huushollit jotka kärsi vahingoista tänä suvena. Kunnan omissakin kiinteistöissä tuli samoja ongelmia. Ja osaan kerrostaloja tuli sadevedet sisään... ihan vaan ovista.

Tässä vielä kuva kaattislavasta... missä on meidän sauna yms. palasina:


7 kommenttia:

  1. Ei voi olla totta!!!
    Ihan uskomaton juttu....onneksi nyt ei enää moista pääse tapahtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä olis ollu mitään hätää jos toi olikin ollut vaan sadevettä, mutta...
      - Nyt vaan suunnittelemaan uutta saunaa ja pesuhuonetta ja vielä tarvii hommata se tekijä ;)

      Vakuutus ei luonnollisestikkaan korvaa puoliakaan vahingoista, mutta saadaan sentään jotain.
      Oikea syy vahinkoon oli se, että rankkasateen aiheuttama vedenpaljous meni viemäriverkostoon ja pumppaamot ei jaksanu enää vetää kaikkea.

      Poista
  2. Uskomatonta! Kamalaa tuhoa saanut aikaan,suu pyöreällä luin.. Voimia sinne!

    VastaaPoista
  3. Voi, kaikki meni uusiksi. Vesi on kyllä pahin mahdollinen vahingontekijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan eliminoidaan vastaava kun tehdään se uusi sauna tänne ylös.
      - nyt vaan tuntuu, ettei tekijöitä ole saatavilla :(

      Poista
    2. Niin ja Tervetuloa meille!!!

      Poista