sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Viikko ennen Suvenjuhlaa

Mökkihommien kans ollaan taas touhuttu. 

Viikolla jo viätiin plankkukuarma saareen ja perjantaina sit lautaa. Saatiin rannas laudat paattiin ja muutki tavarat hyvän sään aikaan. Oli luvattu vesisadetta kahden aikaan alkavaks ja koitettiin pitää kiirusta, ettei kastuttas. Koiran vuaro on aina viimesenä (ennen mua) hakeutuu omalle paikalleen. Mä sit käskin sen mennä lastauslaiturilta paattiin. No se pyppäs lautapinon päälle ja käveli sen päähän. sanoin uudelleen, että "paattiin". Se katto mun päälleni hölmöm näkösenä ja meni viä askeleen eteenpäin. Etutassut oli paatin päällä ja takajalaat lautapinon päällä. Siihen se jäi tönöttään. Meinasin vaan, että ol siinä sit, mut älä putoo vauhdis ;)

Laitettiin paatti käyntiin ja sen raukan takajalaat alko tutiseen siihen malliin, että oli se pakko jaakata paatin pohjalle. Ja muutenki turvallisempaan paikkaan...


MÄ OLEN NY PAATIS...
Vesisadetta luvattiin koko viikonvaihteeks, joten ulkohommista ei kauheesti oletettu tulevan edistymistä. Isäntä sai kuiteski tehtyä tukiplankut valmiiks perjantaina. Lauantaina sit aamu alko kunnon sateilla ja ukkonenki koitta muutaman kerran kolistella. Vähiin se kuiteski jäi. Pualiltapäivin alko kelit selkiin. Isäntä pääsi kävelysillan tekoon ja mä pesin ikkunoita vähä joka rakennukses. 


KOLMANNES SIITÄ VALMISTU...
Välillä merellä oli niin sakeeta kelii, ettei oikeen tiänny, että satoko siä kaatamalla vai oliko se sumuu. No sumuu se oli.



Onneks ei tarvinnu lähtee mihinkään, paatilla meinaan.

Yällä alko tuuleen oikeen kunnolla. Tuuli veiki sit sumut ja sateet mennessään. Aamusti tuuli viä, mutta alko kelit jo vähä paraneen.
Mä olin aamupalalla tuvaas ku huamattiin, että joutsenpesue uiskenteli ihan meidän rannas. Otin kameran ja koitin hiippailla hissuksiin terassille koittaan kuvata niitä ja miälestäni onnistuinki:

POIKASET UI PAATIN PERÄNARUN YLI JA AIKUISILLE MEINAS TULLA HÄTÄ...
... POIKASET ERKANI EMOSTAAN...
...EMO PÄÄSI VIIMEIN, VÄHÄ HÄDISSÄÄN PIKKUSTENSA PERÄÄN JA PERSUEEN PIÄNINKI TULI PERÄS. 
KIPIN KAPIN LASTEN LUA, TOIVOTTAVASTI TOI IHMINEN EI HYÄKKÄÄ KIMPPUUN...
VIHDOIN PERHE KOOSSA, KUNHAN TOI ISUKKIKI TUALTA KERKEE, KU EI YMMÄRTÄNY TULLA ESTEEN YLI, VAAN KIÄRSI POIJUN.
Seittemän poikasta oli pesuees. Toivottavasti kaikki saa elää, ettei kotkat, lokit tai minkit tee niistä selvää.

Nyt vaan valmisteleen tulevaa kesän juhlaa...
Juhannusta.

Terkuin mie!

2 kommenttia:

  1. No sinnehän on nousemassa melkoinen kävelysilta! Tuossahan voisi vaikka tanssit järjestää. :-)

    Voi mitä palleroisia nuo joutsenen poikaset. Mitä kaikkea jännittävää elämä vielä niiden eteen tuokaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vedetty juhannustansseja kävelysillalla, mutta istuttiin kyllä ehtoota. Hyvä paikka :)
      - Yks joutsenen poikasista oli nyt kadonnu, olikohan se heikoin lenkki?
      Vieläki näytti porukassa olevan heiveröinen tipu... jäi aina jälkeen muista ja isot lokit kiiteli yläpuolella nälkäsenä.

      Poista