lauantai 17. maaliskuuta 2012

Sissoo...

Sitä on ny sit tehty 14 päivää putkeen töitä... vaikkei yrittäjän puolison kuulu töitään laskea kun yhteisen asian puolesta tehdään.


Tässä hieman selvennystä tästä työstä, eli mennääs vuoden takaiseen...
- Vuosi sitten ostettiin tämä kiinteistö, missä meillä oli n. 300 neliötä liiketilaa vuokralla. Kiinteistössä on myös kaksi yksiötä ja kaksi kaksiota joissa on vuokralaiset. Lisäksi on toinen mokoma 300 neliötä liiketilaa sekä tämä meidän asunnoksemme tekemä lähes 300 neliön yläkerta (entinen verotoimisto/ työvoimatoimisto). Viime kesänä laajensimme tuohon toiseen liiketilaan mm. kesään liittyvät tarvikkeet mitä meillä on ollut myynnissä, eli ulkoruukut, puutarhan hoitotarvikkeita, grillaustarvikkeita yms, yms...

Joulun aikaan siellä oli joulukukat myynnissä ja muutakin joulunaikaan liittyvää. Joulukukista kirjoitinkin jossain vaiheessa.

Tämän vuoden puolella alkoi ajatus meneen sellaseen suuntaan, että jotain olis nyt tehtävä tämän toisen tilan kanssa, eli saada se tuottavammaksi ja tulimme yhteensattumien johdosta sellaseen tulokseen, että lopetimme naapurikaupungissa olevan kenkäkaupan, teimme lisähankintoja ja tässä nyt sitten on tehty uutta kenkä ja vaatekauppaa. Eli töitä on riittänyt ja riittää vielä aktiivisesti jatkossakin. Avajaiset ollaan suunniteltu tämän kuun lopulle.


Sen kyllä huomaa kämpästäkin, että ei paljoa olla oltu "läsnä"... sen verran on kertyny roinaa jokapuolelle, esim. soffapöydällä...



Tänään kuitenkin päätin ottaa lauantai-illan aikasemmin ja lopeteltiin työt neljän aikoihin. Istahdin tähän nojatuoliin ja avasin läppärin. Tuttuni oli laittanu mahtavan kuvan fb:n ja sain siitä kimmakkeen... Lähdettiin isännän kans katsastaan miltä näyttää jäätilanne meidän paattirannassa ja siellä näytti tältä :


Vähän on rantavettä jäänpäällä...


Näkymää etelälle


... ja pohjoiseen


Vaan yksinäinen koukku odottaa laiturilla elämää
Ei vielä mitään asiaa paatin kanssa merelle :(


Takasin tullessa oli pakko kurvata ton paikallisen sataman kautta ja sen verran aurinko pilkisteli pilvistä että oli pakko ottaa kuva...



Vähän näyttää jää jo tummuneen, mutta paksua se on vieläkin... 


Tämä ilta huilataan ja huomena taas järjestelemään kaupalle. Kyllä se siitä vielä valmistuu. Voin tässä lähitulevaisuudessa laittaa muutamaa kuvaa kaupalta, niin saatte nähdä mitä meillä on siellä myynnissä :)

Kuvat on nyt hieman, ettenkö sanoisin synkän näköisiä (lukuunottamatta tota kämppäkuvaa), mutta alkoi jo oleen iltahämärä ja aurinko pilvessa. Koittakaa kuitenkin saada niistä jotain tolkkua.
Palaillaan taas...

4 kommenttia:

  1. Heipparallaa kammarista ja tervetulloo lukijakseni ! Kylläpäs oottekin yritteliäistä porukkaa, ihan hattua pittää nostaa. Ollaan näköjään samana vuonna menty ekaluokalle. Jokos olet viiskymppiset juhlinna, minulla ne kesällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ne mullaki... heinäkuussa ja samoin tervetuloa myös!!! :)

      Poista
  2. Onnea uudelle yrityksellenne!!!

    Viellä saate tovin veneily kautta odotella...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaunis!!!
      - juu... ei tarvi lapioida paattia hangesta ja sekös harmittaa ;)

      Poista