Saamattomuutta ilmassa

On tää vaan niin kummallista...
- hommia olis vaikka muille jakaa, mutta ku ei. Ei pysty, ei kykene.

Blogipostauksia ei saa aikaseks senkä vertaa. Onneks ootte pysyny linjoilla siitä hualimatta. Olisko tää jotain syysmasennuksen oireita?
Olen kyllä töis asiakkita "prepannu" aiheesta kertomalla omia ajtuksia estää moinen, mutta onko siitä sit kuiteskaan apua edes itelle.
Mun ohjeeni on se, että kun toi syyspäivän tasaus on se pimeen ajan alku, ni mä alan laskeen leikillisesti montako yätä on siihen ku päivä alkaa taas piteneen. Siinä se syksy sit menee. 
Menee se silti laskemattaki.

Mutta jos ny ottais jonku "piristysruiskeen" tähän väliin ja laittas jotain kuviaki. Tyrnimarjan haku oli tärkeysasteella toisena viikko takas, ku mökille mentiin. Ihan meinas seota siitä marjojen paljoudesta ku rantauduttiin yhteen keltasenaan hehkuvista saarista. 

Ihania C-vitamiinipommeja nypittiin edellisessä postauksessa esittelemälläni vempeleellä. Sää suasi. Aurinko loisti kilpaa marjojen kanssa.

Tärkeysasteen eka homma oli saada ens kesän puut saareen. Niitä hinattiin lautalla. Miähet lähti perämoottoripaatilla hakeen lastia, mutta tehot oli sen verran heikot ison ja painavan lautan vetoon, että meitä naisia pyydettiin apuun... ;)
Me lähdettiin keskimoottoripaatilla apuihin ja tuupattiin lauttaa eteenpäin. Oli se varmaan hauska näky. Siitä ei tiätysti oo kuvaa, ku ite sohrittiin letkassa, mutta lautasta kuvan hokasin ottaa ku saaren rantaan päästiin:

Tässä on jo kuarmaa purettu jonki verran, sillä lautta oli tota ylimmäista sivulautaa pualeen väliin asti vedes tulles. Pikkunen urakka siinä oli saada puut pinotuks saunan taa. Isäntä täytti koppia, isännän veli kanto ja me naiset pinottiin. Hiki siinä tuli yhdelle jos toiselle ja meres siitä hiestä eroon pääsi. Komia olo tuli ku pulahti hikisenä 15 asteiseen veteen.

Kalastustaki ehdittiin harrastaa. Miähet laitto perjantaina silakkaverkot mereen ja saatiinhan sitä kalaa sen verran, että päästiin herkutteleen.

Kyllä paistettu silakka vaan on hyvää!

Sai miähet täs taannoin komian affenenki:

660 g oli isommalla painoo, eikä toi toinenkaan paljoo piänempi ollu.
Kalanperkeistä kiinnostu lokkien lisäks merikotkaki. Sain kuvattua ihan vahingos sen.

Tossa se vetkales on, vasemmanpualeinen. Kaukaa tää on kuvattu, mutta saa tosta ny vähä selvää. Kyllä mä Niin tarttisin kunnon tsuumin kameraani.

Ehtoolla on mukava istua terassilla filttien alla ja ihailla tummuvaa maisemaa:

Valoista näki, ettei me ihan ainoita mökkeilijöitä oltu. Toi vasemmanpualeinen pikkunen valo on kyllä majakasta...
- sattu just vilkahtaan ku kamera laukses.
Hyvä ajotus :)

Lyhty jäi näyttään valoonsa terassille ku me mentiin maate.

T: anne