keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Ohi on...

... tään vuoden joulu.

Joulurauhan julistus Turkkusest tuli katottua ja
- meinas koko lumiukkoitkut jäädä itkemättä.
En tiä mitä tapahtu, mutta se tuliki jo ennen kahtatoista. Olin just hääräämässä silityslaudan ja raudan kans ku nuoret huomas ohjelman tulevan ja juaksin henkeni häräs telkun ääreen. Puolet lopusta kuulin ja ei siinä sit ehtiny kyynelehtiin ;)
- siinä aattelin, että olisko tää ikä tuonu jotain "kasvamista"... etten raakuis enää niin herkästi.




Tää epäilys katos kuin tuhka tuuleen siinä vaiheessa kun oltiin aattokirkos ja alettiin laulaan ensimmäistä virttä. Kyyneleet valu pitkin poskia, eikä mulla ollu nessua mukana. Koitin sit silleen hillitysti ja huomaamatta niitä kuivata poskiltani. Seuraavat laulannot kattelin kirkon kattopalkkeja ja aattelin kaikkee muuta ku virren sanoja.
Joulun pitäis olla ilon juhla ja meikä raaku... kai sit ilosta :)
Saunan jälkeen alettiin laittaan ruokaa tarjolle, pöytä oli katettu jo aiemmin:


Niin, meillä oli puna-valkonen joulu.
Ruokapuolen suunnittelusta vastatiin koko perhe. Aiemmin kysyttiin kaikilta kolme tärkeintä ruoka-ainetta, mitä joulupöytään laitetaan ja siitä saatiin kaikkia miellyttävä.



Oli kolmee sorttii silakkaa (yleensä oon ne tehny itte, mutta nyt ei kalastajat ollu saanu saalista ja oli turvauduttava paikallisen tuottajan tuotteisiin), savukala/katkarapusalaattia, aurajuusto/päärynäsalaattia, rosollia, sienisalaattia, pataatti/lanttu/vuohenjuustovuokaa, lanttu-,porkkana- ja maksaloorat (äitien tekemää, entrattuna), maksapasteijaa, ruusukaalia, kinkkua ja jälkkärinä juustokakkua.

Jaa että tuliko vatta täyteen... vieläki on sellanen tunne, ettei tarttis vuateen syödä ;)

No, ennen jälkkäriä otettiin lahjojen jako.




- ja kyllä niitä riitti. Eipä silti, olihan meitä kuus ihmistä ja kissa ja koira saajinakin. 
Joulupäivänä ja tänään ollaan nukutta oikeen pitkään... melkein puol kymmeneen asti (meikä siis).

 Siinä se Joulu pääpiirteittäin.

Niin joo, oli meillä miehen sukulaisia eilen ehtoota istumassa ja loppuiks suunniteltiin tulevaa matkaa, tai oikeestaan mitä pakataan mukaan.
Ai mitäkö matkaa???
- en oo tainnu vielä mainita...

Me (isäntä ja minä sekä isännän veli vaimonsa kans) lähetään tässä alkuvuodesta kahdeks viikkoo ...
Aivan oikein!!!!
Intian, Goalle!
- toi on mun 50-v. lahjamatka ja meen "kaataan" sieltä sen palmun  :D

Tässä vielä kuva esikoiseni tekemästä "modernista Joulupuusta", josta ylempänä lähikuvia.


4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia..oikein hyvää vuoden loppupäiviä sinulle..joulut taisi jäädä minulta toivottelematta :( hyi minua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      - ja olen kyllä ottanu joulun toivotukset ihan silleen, että kaikkilta, vaikkei sitä selkeesti lukis ;)

      Poista
  2. Komia on joulupuu :)

    VastaaPoista